BIOMILL lyhyesti
BiOMill on valmistanut, kehittänyt ja myynyt koiran- ja kissan täysravintoja 40 vuoden ajan.
BiOMill on FENACO:n tytäryhtiö jonka omistajina ovat sveitsiläiset maataloustuottajat.
BiOMill SA oli Euroopassa ensimmäisten joukossa aloittaessaan koiranruuan teollisen valmistuksen puristusmenetelmällä.
BIOMill on johtava koiran- ja kissanruuan valmistaja Sveitsissä ja kehitys jatkuu edelleen.
Toimintafilosofia
Nykyisin lemmikkieläimet ovat lunastaneet paikkansa yhteiskunnassamme ja niitä pidetään perheenjäseninä ja siksi niiden huolenpitoon ja ruokintaan kiinnitetään erityistä huomiota. Ei ole mitään tarvetta todistaa enään lemmikkiemme sosiaalista merkitystä omaan elämänlaatuumme, sillä lemmikit ovat lunastaneet paikansa sydänmessämme ja yhteiskunnassamme. Päivä päivältä huomioimme nelijalkaisten ystäviemme tarpeet paremmin ja nykyään kunnioitamme lemmikkiemme luontaista yksilöllistä persoonallisuutta. Kun puhutaan ravinnon laatuvaatimuksista tulee sveitsiläinen BiOMill mukaan kuvaan. BiOMill on lemmikkien ruokinnassa suunnan näyttäjä , kun puhutaan valmistuksessa käytetyistä raakojen materiaalien ja valmiiden tuotteiden laadusta.
BiOMill ruokien valmistuksessa käytetty liha soveltuu ihmisravinnoksi. Eläinlääkärit tarkistavat kaikki lihat ennen kuin ne päätyvät valmistusprosessiin. Ne eivät sisällä yhtään säilöntä- tai väriaineita. Kaikki BiOMill tuotteet ovat 100%:sti vapaat geenimuunnelluista valmistusaineista.
Joka päivä BiOMill ruoka viivyttää tai jopa estää tiettyjen aineenvaihdunnallisten sairauksien ilmaantumisen sekä ennaltaehkäisevät ikääntymisen mukanaan tuomia ongelmia. Toiminnallisesti täydellisesti lemmikeillemme soveltuvat ravintoainekset lisäävät nelijalkaisten ystäviemme odotettavaa elinikää.
"Olemme sitä, mitä syömme!", sanontatapaa BioMill käyttää suuntaviittana tutkimustyössään ja toimintansa kehittämisessä.
- BiOMill ruuan kehitystyössä kunnioitetaan kaikkia eläimiä
- 100% vapaa geenimuunnelluista valmistusmateriaaleista
- EI säilöntäaineita
- EI väriaineita
- Valmistusprosessissa käytettyjen raaka-aineiden 100%jäljitettävyys
Team BIOMILL
Mutta kuka on BiOMill lemmikkiruuan valmistuksen takana?
Valmistuksessa me luotamme vain ammattitaitoisiin, päteviin ihmisiin jotka, kiitos käytössämme olevan viimeisimmän teknologian, valmistavat huippulaatuista ruokaa nelijalkaisille ystävillemme.
BiOMill:in hallinnollisissa johtotehtävissä työskentelee kymmenen ihmistä mukaan lukien myös 4 edustajaa, jotka matkustavat ympäri Sveitsiä.
Eettiset perusteet
1. Kunnioita kaikkia eläviä olentoja ja luontoa. Nämä kaksi perusarvoa muodostavat BiOMill SA:n eettisten perusteiden kivijalan.
2. BiOMill SA kunnioittaa eläimien hyvinvointia kaikissa toimissaan.
3. BiOMill SA ei toteuta mitään kokeita tai kokeiluja, mitkä aiheuttaisivat eläimille fyysisiä tai psyykkisiä kärsimyksiä.
4. BiOMill SA tukee järjestöjä, jotka edesauttavat eläinten ja luonnon hyvinvointia niin paljon kuin mahdollista (WWF, RSPCA)
5. BiOMill SA ponnistelee vähentääkseen omia vaikutuksiaan luontoon joka vuosi (ISO 14001)
6. BiOMill SA kommunikoi täysin avoimesti tuotteidensa sisällöstä kaikkien tuotetietoja pyytävien asiakkaidensa kanssa.
7. BiOMill SA vastaanottaa ja antaa tietoja kaikista toimistaan henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita BiOMill SA:sta.
Sertifikaatit
BiOMill AG on sveitsiläinen yhtiö jonka pätevyys valmistaa koiran ja kissan ruokia on asiantuntijoiden tunnustama. Valmistusvaiheet ovat riippuvaisia tiukoista tarkastuksista liittyen raaka-aineiden valintaan, laatuun ja tuoreuteen.
Laadun takuu ja kaikkien rehun ainesosien jäljitettävyys on taattu ISO 9001 (international standard for manufacturing processes) ja ISO 14001 (environmentally aware management) ja HACCP (international hygiene quality standard) laatustandardeilla. Tarkastuksia suorittaa myös sveitsiläinen viranomainen Agroscope Liebefeld-Posieux.
Lisätietoa sertifikaateista: bureauveritas.fi




